Sivut

12.8.2015

2-vuotissynttärit!


Apua! Kaiken kiireen ohella tämäkin hiukan toisinaan heitteille jäänyt pieni blogini on tullut 2 vuotiaaksi.

Vaikka koenkin huonoa omatuntoa siitä, etten yksinkertaisesti ehdi teille tänne sisältöä tuottamaan, niin olen silti tyytyväinen blogiini noin muuten.

On ollut ihanaa, että teitä lukijoita ilmestyy tänne koko ajan uusia. Kiitos teille! Ja mahtavaa, että jaksatte kulkea mukana hiljaisuuksista huolimatta. Toivotaan että sekin muuttuu kun arki tästä tasaantuu.

Tämä blogi on antanut minulle itselleni ihan hirveästi. Mahtavia tilaisuuksia ja vieläkin mahtavampia ihmisiä.


Mutta hei kaiken tämän fiilistelyn ohella olen myös pyytänyt teille jotain pientä kivaa arvottavaksi ja sainkin ihan mielettömän kivan jutun. Itseltänikin tämä löytyy ja olen tykännyt.

Arvontaan voivat osallistua blogin julkiset lukijat, lukutavathan on siis blogger ja bloglovin eli jomman kumman kautta täytyisi julkinen lukija olla. 

Säännöt on siis helpot; luet blogiani julkisesti joko bloggerin tai bloglovinin kautta, kommentoi millä nimellä luet ja lisäksi kommentoit tähän postaukseen parhaan kesämuistosi aekä tietenkin sähköpostiosoitteesi. Osallistumisen voi laittaa myös sähköpostiin kynsipollo(a)gmail(piste)com

Ja hei se palkinto! No se on Juicy Couturen Royal Hollywood -tuoksu. Kirjoitan tuosta vielä erikseen postauksen viikonloppuna.



Ja arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 30.8. kello 12.00, eli sitä ennen tulleet osallistumiset ovat mukana arvonnassa.

16 kommenttia:

  1. Uuuh, hajuvesi ja noin tyylikkäässä pullossa!

    Paras kesämuisto menee ala-aste aikaan, kun ison kaveriporukan kanssa sain juhlia synttäreitä. Oli kaunis ilma ja äiti oli järjestänyt ongintaa, tennispallojen heittoa ämpäriin sekä ulkona pidettiin vesisotaa :D Ala-asteen loputtua ei olekaan mitään muistamisen arvoista tapahtunut.

    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  2. Onnea 2-vuotiaalle! :)

    Paras kesämuistoni tältä kesältä on miehen ja koiran kanssa tehty mökkireissu, koiran elämän ensimmäinen sellainen. :)

    Luen Bloggerin kautta.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille! En osallistu arvontaan, kun multa tuoksu jo löytyy, joten jätän muille paremmat voittomahdollisuudet. :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut!
    Paras kesämuisto on elokuun lämpimät päivät, kesä tuli vihdoin :)
    Luen Bloglovin kautta. S-posti: 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea 2 vuotiaalle ja olisi ihana voittaa tuo tuoksu
    Paras muisto tältä kesältä pojan syntymä eli tosiaan olen nyt 22 päivää vanhan pojan äiti
    luen bloggerin kautta nimimerkillä eekku80
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  6. Hei onnea taaperoikäiselle blogille!

    Paras muisto tältä kesältä on kaikki se aika jonka olen saanut viettää mun perheen kanssa, kaikki ne yhdistävät kokemukset.

    ooonavv@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea blogille! Paras kesämuisto tältä kesältä on hyvän ystävän häät ja ihana tunnelma niissä juhlissa. Lueskelen bloglovinin kautta, msesmsesmses (a) gmail.com.

    VastaaPoista
  8. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Paras kesämuisto on mökillä vietetty aika. Seuraan bloglovinin kautta
    isla123(a)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Bloglovinin kautta liityin seuraajaksi.
    Mikähän se paras muisto olisi kun mitään ei niin itsestään selvästi nouse mieleen. Sanotaan sitten vaikka muutamina kesinä tehdyt Lapin reissut.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea! Bloggerin kautta lueskelen ja paras kesämuisto tänä kesänä oli kyllä ehdottomasti Turun reissu ja Ruisrock. :)

    meikinloppu@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea kaksivuotiaalle :)

    Kesän ehdottomasti paras juttu oli muutto omaan kotiin <3

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea 2-vuotiaalle hieno ikä blogilla ja blogi antaa kyllä niin paljon sellaisia asioita joita ei ennen blogin perustamista osaa ennakoida. Tuoksutin tätä juuri viikko sitten laivalla ja on aivan ihana tuoksu, joten rytinällä mukana.

    Luen bloggerin ja bloglovinin kautta.

    Tämän kesän ehdottomasti parhaita hetkiä on olleet kiireettömät aamut lasten kanssa ja kahvista nauttiminen ihan omassa rauhassa. :)

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Itsekin kohta juhlin blogin 2-vuotissynttäreitä, mutta vasta lokakuun lopulla ;)

    Tätä tuoksua ei multa löydykään, joten hyppään ehdottomasti mukaan arvontaan! Paras kesämuisto... no, se oli tietenkin se "harvinaisuus" eli viikon loma ;)

    Bloggerin kautta luen :) S-posti: beauty.highlights.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnittelut synttäreiden johdosta!

    Olen käynyt lukemassa blogiasi jo jonkun aikaa. Nyt vasta huomasin, etten olekaan julkinen lukija. En käytä Bloggeria kovin ahkerasti siis... Nyt sekin on korjattu, ja voin ilmoittautua mukaan arvontaan julkisena lukijana Bloggerin kautta. :)

    Parhaat kesämuistot liittyvät varmaan lapsuuden huolettomiin kesiin. Tänä kesänä olen päässyt samaan fiilikseen muutamana päivänä, ja ne hetket on ehdottomasti parhaita!

    naerppae (at) gmail.com

    VastaaPoista
  15. Täällä ilmoittautuu uusi lukija bloggerin kautta :)
    Seurailen nimellä PinkkiPantteri/Nanne, olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt sain aikaiseksi liittyä vasta lukijaksi.
    Miun paras muisto kesältä on Qstock, olen koko kesän painanut selkä hiestä märkänä töitä, ja sain kuin sainkin sen vkonlopun vapaaksi ja pääsin rockaamaan :)
    pinkkipantteri82@gmail.com

    VastaaPoista
  16. NeoBux is a very popular get-paid-to site.

    VastaaPoista